EU rahoittaa hankkeita rakennerahastoista, jotka on tarkoitettu vähentämään alueiden välisiä eroja ja parantamaan heikompien alueiden kilpailuedellytyksiä sekä ihmisten mahdollisuuksia työmarkkinoilla. Euroopan unionin rahoitus kehittää koko Suomea: suomalaisia ihmisiä, yrityksiä ja paikkakuntia.
Euroopan unionin tuki on lisärahoitusta Suomen kansalliseen kehittämistyöhön. Suomi saa EU:n rakennerahastoista vuosina 2007-2013 noin 1,7 miljardia euroa. Rahasummaa suurempi hyöty, vipuvoima, saadaan uusista toimintamalleista ja osaamisesta, jota hankkeet luovat. Suomi saa EU:lta rahoitusta sekä alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden kehittämiseen että muiden EU:n jäsenvaltioiden kanssa tehtävään yhteistyöhön. EU-ohjelmiin sitoutuu kansallista julkista rahoitusta yhteensä 2,01 miljardia euroa, joka tulee valtiolta (75 %) ja kunnilta (25 % ). Lisäksi ohjelmiin on arvoitu käytettävän noin 2,3 miljardia euroa yksityistä rahoitusta.
Euroopan unionin rakennerahastojen tuki Suomen kehittämiseen ohjataan kahden rahaston, Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) ja Euroopan sosiaalirahaston (ESR) osarahoittamien ohjelmien kautta.
Varoista 93 prosenttia (1,6 miljardia euroa) kohdennetaan koko Suomessa toteutettavan EU:n Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoitteen ohjelmien kautta. Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoitteen ohjelmia toteutetaan koko Suomessa. Itä- ja Pohjois-Suomi saavat muuta Suomea enemmän tukea harvan asutuksensa perusteella. Ahvenanmaa saa käyttöönsä EU:n rakennerahoitusta omien ohjelmiensa mukaisesti.
Loppuosa rahoituksesta käytetään Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteeseen ja Euroopan naapuruus- ja kumppanuusinstrumenttiin (ENPI CBC). Euroopan alueellinen yhteistyö -tavoitteen ohjelmilla rahoitetaan EU:n sisällä rajat ylittäviä, valtioiden tai alueiden välisiä yhteistyöhankkeita ja Euroopan naapuruus- ja kumppanuusinstrumentilla (ENPI CBC:llä) EU:n ulkorajoilla rajat ylittäviä yhteistyöhankkeita.
Jos näette tämän viestin, niin Teillä on todennäköisesti myös ongelmia tämän sivun ulkoasun kanssa (CSS-tyylitiedosto). Ongelman voi korjata tyhjentämällä/poistamalla väliaikaiset internet-tiedostot ja evästeet internet-selaimestanne. Pahoittelemme häiriötä.
If you can see this message, you probably have problems with the appearance of this internet-page (CSS-problems). For correction, please clean/delete your temporary internet-files and cookies from the browsers memory. Thank You.





