Kainuun Etu Oy on Kainuun kuntien omistama maakunnallinen elinkeinotoiminnan kehittämisyhtiö.
Tehtävänämme on tukea Kainuun elinkeinorakenteen kehitystä sekä auttaa maakuntamme elinkeinoelämän avaintoimialojen yrityksiä liiketoimintaosaamisen, kilpailukyvyn, kasvun ja yhteistyön kehittämisessä sekä kehittää avainklustereita ja niiden toimintaedellytyksiä.
Kainuun Etu Oy toimii sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla neljän avaintoimialan kautta, joita ovat:
- ICT-, elektroniikka- ja metalliala
- Elämystuotanto- sekä elintarviketeollisuus
- Puutoimiala
- Kivi- ja kaivostoimiala.
Teknologiateollisuus on Suomen suurin teollisuudenala. Myös Kainuussa ICT,- elektroniikka- ja metallitoimialat ovat teollisuutemme peruspilareita. Toimialoilla toimivissa kainuulaisissa yrityksissä työskentelee tällä hetkellä noin 2300 työntekijää.
Toimialan yritykset panostavat voimakkaasti tutkimus- ja kehitystyöhön ja uuden teknologian soveltamiseen liiketoimintaansa. Alan yritysten liiketoimintaa leimaa yhä kovempi kansainvälinen kilpailu.Kainuun kärkiyritykset toimivat muun muassa mittaustekniikan, ajoneuvotietokoneiden, metsäkoneautomaation, paperinvalmistuukseen liittyvän prosessiteollisuuden ja elektroniikan suunnittelun sekä valmistuksen alueilla.
Kainuun Etu Oy:n tavoitteena on kehittää yritysten toimintaedellytyksiä yrityslähtöisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa asiakasyritysten liiketoiminnan tarpeiden mukaisten kehityshankkeiden ideointia, suunnittelua, rahoitusta, projektien johtamista ja asetettujen tulosten mittaamista. Kehityshankkeiden tavoitteena on kohottaa asiakasyritysten henkilöstön ammatillista osaamistasoa, parantaa verkostovalmiuksia, tukea yritysten tuotekehityshankeita ja kansainvälistymistä.
Kimpassa Vahvat -projekti, IT-Partnerius -liiketoiminnan kehityshanke, NetInPro metallin verkostohanke, eMBA -koulutukset ja RekryKainuu ovat jokainen hanke omalla toiminnallaan lunastaneet niille asetetut tavoitteet.
Jatkossa tietotekniikka, ohjelmistot ja laitesovellukset tulevat osaksi kaikkia muitakin toimialoja. Ohjelmistot ja sovellukset ohjaavat matkailua, hoivatyötä ja kaivoskoneita. Kainuun Etu Oy haluaa olla avaintoimija, joka verkottaa kainuulaiset osaajat tekemään tehokasta yhteistyötä.
Kainuulaiset yritykset luovat omalla menestyksellään työpaikkoja ja sitä kautta hyvinvoinnin edellytyksiä meille kaikille. Kehitysyhtiön samoin kuin välittäjäorganisaatioiden ja oppilaitosten roolina on kehittää toimintaympäristöä ja tukea yritystoimintaa.
Lue lisää Kainuun Etu Oy:stä.
Â
Jos näette tämän viestin, niin Teillä on todennäköisesti myös ongelmia tämän sivun ulkoasun kanssa (CSS-tyylitiedosto). Ongelman voi korjata tyhjentämällä/poistamalla väliaikaiset internet-tiedostot ja evästeet internet-selaimestanne. Pahoittelemme häiriötä.
If you can see this message, you probably have problems with the appearance of this internet-page (CSS-problems). For correction, please clean/delete your temporary internet-files and cookies from the browsers memory. Thank You.





