Yhdistyksen tarkoituksena on yhdistää ICT-yritykset valvomaan niiden yleisiä ja yhteisiä ammatinharjoittamiseen liittyviä etuja, yhdistää jäsentensä välistä yhteistoimintaa ja parantaa alan yleisiä toimintaedellytyksiä.
IT-poolin roolina on myös toimia tiedotuskanavana ja keskustelufoorumina sekä uusien yhteistyökumppanien ja osaajien että IT-pooliin kuuluvien jäsenyritysten kanssa. Lisäksi IT-poolin tehtävänä on toimia tiedottajana, joka kerää alaan liittyvää materiaalia ja informaatiota, jota se sitten välittää eteenpäin jäsenilleen ja tarvittaessa julkisiin medioihin.
IT-pooli tekee aktiivisesti yhteistyötä yliopistojen, oppilaitosten ja muiden merkittävien resurssiyhteisöjen kanssa. Yhteistyön pyrkimyksenä on osaltaan edesauttaa opiskelijoiden mahdollisimman vaivatonta sijoittumista työelämään. Yhteistyö myös mahdollistaa sujuvamman tiedonvälityksen yrityksien ja oppilaitoksien välillä, joka puolestaan ohjaa ja auttaa koulutusohjelmien suunnittelua ja uusimman tiedon käyttöä koulutuksen pohjana.
Toiminnassa näkyy tällä hetkellä voimakkaasti käynnissä oleva IT-partnerius -hanke, jonka kautta toteutettavia toimintoja ovat mm. yhteiset jatkuvat tapaamiset, seminaarien järjestäminen, tuote- ja palvelumatriisien laatiminen, palveluprosessien kuvaaminen ja kokonaispalveluketjujen tehostaminen. IT-poolin panostuskohteet ovat:
Toimintaympäristön kehittäminen
Keskeisinä toimenpiteinä on poistaa yritysten osoittamia toimialan ongelmia ja esteitä ja varmistaa toimialan ymmärtäminen kilpailueduksi myös muille toimialoille. Lisäksi kehitetään yritystoiminnan toiminnallisia ja taloudellisia edellytyksiä.
Osaavan työvoiman saatavuuden varmistaminen
Osaavaan työvoiman saatavuuden varmistamiseksi tiedotetaan toimialan yritysten toiminnasta ja työvoimatarpeista, sekä niiden muutoksista. Erityisesti edistetään valmistuvien opiskelijoiden sijoittumista yrityksiin. Välillisesti edesautetaan työpaikkojen syntymistä myös muille toimialoille. IT-pooli tarjoaa myös rekrytointipalvelun, jolla autetaan jäsenyrityksiä löytämään osaavaa työvoimaa.
Yhteistyö ja verkostoituminen
IT-pooli kehittää keskinäiselle yhteistyölle ja verkostoitumiselle otollista ympäristöä, jonka kautta edistetään yritysten, oppilaitosten ja julkisen hallinnon välistä yhteistyötä. IT-pooli hakee aktiivisesti yhteyksiä ja kontakteja kasvukeskuksista, joiden kautta hankitaan mm. merkittäviä alihankintatöitä. Lisäksi verkostoitumalla edistetään yritysten yhteistä markkinointia. IT-pooli edesauttaa toimillaan alueen innovaatioympäristön kehittymistä, joihin kuuluvat mm. yritysten yhteisten tutkimus- ja tuotekehityshankkeiden käynnistäminen sekä yhteistyön vahvistaminen tutkimustoiminnan kanssa. Uusia jäsenyrityksiä aktivoidaan ja uusien yritysten sijoittumista alueelle tuetaan.
Koulutus
IT-pooli kehittää ja järjestää ammattitaitoa ylläpitävää täsmäkoulutusta ja suunnittelee yhteistyökumppaneidensa kanssa yritysten tarpeisiin muunto- ja oppisopimuskoulutuksia. Alueesta kehitetään haluttu toimialan koulutusmaakunta ja osaajapankki. Yhtenä keskeisenä toimena tuetaan korkeakoulutasoisen opetuksen ja tutkimuksen toteutumista ja pyritään varmistamaan yritysten tarpeiden vaikutus toimialan peruskoulutukseen.
Kehityksen seuranta ja aktiivinen tiedottaminen
IT-Pooli kerää ja välittää tietoa toimialaan liittyvistä asioista. Toimialan yleistä kehitystä seurataan ja siitä tiedotetaan aktiivisesti. Toimialan ymmärtäminen kilpailueduksi muillekin toimialoille pyritään varmistamaan. Toimialan imagoa kehitetään ja toimialaa markkinoidaan myös sisäisesti alueella.
Monissa seurantatutkimuksissa on todettu, että vahva paikallinen osaaminen on vetänyt puoleensa myös ulkopuolisia osaajia ja uusia asiakkuuksia. Verkostoituminen taas on entisestään vahvistanut paikallista osaamista, minkä perusteella myös alueen päättäjät ovat olleet valmiita vielä voimakkaammin tukemaan kehitystä ja edesauttamaan verkostoitumista.
Vahvat ICT-yritykset ovat lämpimästi tervetulleita mukaan IT-poolin toimintaan. Olemme dynaaminen porukka, joka tekee aktiivista verkostoyhteistyötä!
Kimmo Rusanen
IT-poolin puheenjohtaja
Jos näette tämän viestin, niin Teillä on todennäköisesti myös ongelmia tämän sivun ulkoasun kanssa (CSS-tyylitiedosto). Ongelman voi korjata tyhjentämällä/poistamalla väliaikaiset internet-tiedostot ja evästeet internet-selaimestanne. Pahoittelemme häiriötä.
If you can see this message, you probably have problems with the appearance of this internet-page (CSS-problems). For correction, please clean/delete your temporary internet-files and cookies from the browsers memory. Thank You.






