Ebsolut Oy:n hallitus on valinnut yhtiön uudeksi toimitusjohtajaksi kauppatieteiden maisteri, eMBA Kimmo Rusasen, joka siirtyy 1.1.2009 alkaen uuteen tehtäväänsä KPO:n liiketoimintapäällikön tehtävistä. Hän on jo nykyisten työtehtäviensä ohessa kuulunut Ebsolut Oy:n johtoryhmään. Kimmo Rusasella on vahvan ICT-alan koulutuksen lisäksi toistakymmentä vuotta käytännön työkokemusta vaativissa toimialan johtotehtävissä ja myös alan yrittäjänä toimimisesta.
Mauri Kemppainen jatkaa KPO-konsernin palveluksessa
Nykyinen Ebsolut Oy:n toimitusjohtaja ja yrityksen perustaja Mauri Kemppainen jatkaa KPO-konsernin palveluksessa konsernijohdon määrittelemissä erityistehtävissä, jotka erityisesti alkuvaiheessa painottuvat Ebsolut Oy:n merkittävimpien asiakkuuksien hoitamiseen ja liiketoiminnan kehittämiseen uuden toimitusjohtajan tukena.
Ebsolut Oy kehittyy ohjelmistoyrityksenä ohjelmistoliiketoiminnan ehdoilla ja mahdollisuuksilla
Ebsolut Oy on selkeästi koko Suomen alueella toimiva ohjelmistoyritys, jonka liiketoiminnan luonne ja vaatimukset poikkeavat merkittävästi konsernin emoyrityksen KPO:n harjoittamasta, pitkät perinteet omaavasta alueellisesta palvelu- ja verkko-ope- raattoritoiminnasta. Ebsolut Oy:n valtakunnallinen liiketoiminta tarjoaa asiakas-markkinakanavan KPO-konsernin tuotteille ja palveluille. Ebsolut Oy on viime vuosien aikana kehittänyt tuotteita ja valmiuksia myös suunnitelmissa olevaa kansainvälistä ohjelmistoliiketoimintaa varten.
Toimitusjohtajan vaihdos Ebsolut Oy:n kasvu- ja kehitysvaiheeseen
Yrityskaupan yhteydessä entisen pääomistajan kanssa sovittiin toimitusjohtajan vaihdoksen tapahtuvan vuoden 2009 alussa. Toimitusjohtajan vaihdos ajoittuu Ebsolut Oy:n kasvun vaiheeseen, yrityksen henkilömäärä ja liikevaihto ovat viimeisen vuoden aikana kasvaneet merkittävästi. KPO:n tultua yrityksen enemmistöomistajaksi tämän vuoden helmikuussa Ebsolut Oy:lle avautui myös uusia menestymismahdollisuuksia KPO:n omistajuuden tuomien synergiahyötyjen muodossa. Näitä synergiaetuja, joista nyt valitulla uudella toimitusjohtajalla Kimmo Rusasella on hyvä näkemys KPO-työuran kautta, ollaan parhaillaan niveltämässä Ebsolut Oy:n liiketoimintaan. Ebsolut Oy:ssä ollaan myös parhaillaan muodostamassa tiimiorganisaatiota. Yrityksen projektijohtajaksi on nimitetty Alpo Juntunen ja myyntijohtajaksi Hannu Kolehmainen, joka siirtyi Ebsolut Oy:n palvelukseen aiemmin tänä vuonna.Lisätiedot:
toimitusjohtaja Mauri Kemppainen, Ebsolut Oy, GSM 050-5975371
Â
Esko Suomalainen KPO-konsernin kehitysjohtajaksi
Ebsolut Oy:n operatiivisesta toiminnasta vastannut diplomi-insinööri, eMBA Esko Suomalainen siirtyy konsernin kehitysjohtajaksi vastuualueenaan liiketoiminnan kehittämiseen ja tukeen liittyvät selvitykset ja vaativat kehittämishankkeet. Hän jatkaa myös johtavan konsultin tehtävissä Ebsolut Oy:ssä.
Matti Ruuskanen KPO:n myynnin vetäjäksi
Myyntipäällikkö, teknikko Matti Ruuskasen vastuualue laajentuu siten, että hän vastaa kokonaisuudessaan KPO:n myynnistä. KPO:n myynti käsittää Kajaanin myymälän toiminnot ja myynnin kainuulaisille yrityksille ja yksityisasiakkaille. Myymälää kehitetään vastaamaan entistä paremmin yritys- ja yhteisöasiakkaiden tarpeita koti-asiakasmyynnin lisäksi. Teknikko Jouko Moilanen toimii yritysmyynnin teknologia-asiantuntijana sekä projektipäällikkönä laajojen asiakasprojektien suunnittelussa ja toteutuksissa. Hän osallistuu jäsenenä myös teknologian kehitystyöryhmään Finnet-verkostossa.
Esa Reis uuden kokonaisvaltaisen asiakaspalvelun vetäjäksi
Toimintopäällikkö, teknikko Esa Reisin (PD-tutkinto) vastuualue laajenee. Toiminnallista ja teknistä asiakaspalvelua kehitetään kokonaisvaltaiseen suuntaan asiakastarpeiden mukaisesti. Asiakas saa tarvitsemansa palvelun ja tuen samasta pisteestä liittymien, laitteiden ja lisäpalvelujen toimittamiseen, asentamiseen, tekniseen tukeen että neuvontaan. Uudistettu asiakaspalvelu palvelee sekä kotiasiakkaita että yritysasiakkaita puhelimella ja sähköisten kanavien kautta. Laajakaistaan liittyvä Help Desk palvelee 24/7 eli myös iltaisin ja viikonloppuisin.
KPO-konsernin muut toiminnot
Toimintopäällikkö, diplomi-insinööri Sari Niskanen vastaa KPO-konsernin IT&C -alustoista. KPO:n verkot tulevat kehittymään entistä enemmän kuituverkoiksi myös haja-asutusalueilla. Markkinointipäällikkö, yo-merkonomi, MAT, Vesa Partanen vastaa koko konsernin markkinoinnista ja tuotteistamisesta, jakeluketjuista ja asiakasportaaleista. Vesa Partasen vastuulla on myös valtakunnallinen ISOVELI -liiketoiminta. Konsernin talousjohtaja on kauppatieteidenmaisteri Hannu Korolainen, joka toimii myös toimitusjohtajan sijaisena. KPO-konsernin toimitusjohtaja on diplomi-insinööri Marja Karjalainen.
Lisätiedot:
toimitusjohtaja Marja Karjalainen, KPO, GSM 045-77317221
Â
Jos näette tämän viestin, niin Teillä on todennäköisesti myös ongelmia tämän sivun ulkoasun kanssa (CSS-tyylitiedosto). Ongelman voi korjata tyhjentämällä/poistamalla väliaikaiset internet-tiedostot ja evästeet internet-selaimestanne. Pahoittelemme häiriötä.
If you can see this message, you probably have problems with the appearance of this internet-page (CSS-problems). For correction, please clean/delete your temporary internet-files and cookies from the browsers memory. Thank You.




