Liikenne- ja viestintäministeriön viestintäverkkoyksikkö on 28.4.2010 tehnyt hankintapäätöksen verkostojen yhteisrakentamisen hyvien käytäntöjen oppaasta. Asiantuntijaoppaan tekee kajaanilainen Reiniko Oy.
Opas käsittelee vesi-, viemäri-, energia- ja tieverkoston yhteisrakentamisen periaatteita laajakaistaverkon rakentamisessa kaupunki- ja haja-asutusalueilla. Opas on tarkoitettu energiayhtiöiden, kuntien, vesi- ja tieosuuskuntien infra-asioista päättäville henkilöille. Oppaan tarkoitus on selvittää yhteisrakentamisen periaatteita laajakaistaverkon rakentamisessa.
”Tilaus on osoitus vahvasta ammattitaidostamme valokuituverkkojen rakennuttajana ja projektitoimittajana erilaisissa ympäristöissä. Olemme ylpeitä siitä, että saamme tunnustusta osaamisestamme jopa ministeriöltä saakka”, kertoo Reiniko Oy:n toimitusjohtaja Hannu Reinikoski.
Opas valmistuu syksyllä 2010.
Reiniko Oy:llä on yli kymmenen vuoden kokemus vaativien valokuituratkaisujen projektitoimituksista ympäri Suomen.
Olemme vastanneet satojen kilometrien kuituprojekteista aina yksittäisiin kiinteistöasennuksiin saakka. Asiantuntemus pohjautuu tietoliikenteen kokonaisvaltaiseen osaamiseen ja toimialatuntemukseen Suomessa. Olemme edelläkävijä Suomessa ”kuitu kotiin ”- ratkaisuissa. Kuitu kotiin ratkaisu pohjautuu maailman johtavan verkkotoimittaja Ericsson AB:n luomaan ruotsalaiseen rakentamismalliin, joka on hyvin sovellettavissa ”Suomen Laajakaista kaikille 2015” – hankkeeseen.
Lisätietoja: Hannu Reinikoski, Reiniko Oy, p. 0400 675 699, hannu.reinikoski ( a ) reiniko.com
Jos näette tämän viestin, niin Teillä on todennäköisesti myös ongelmia tämän sivun ulkoasun kanssa (CSS-tyylitiedosto). Ongelman voi korjata tyhjentämällä/poistamalla väliaikaiset internet-tiedostot ja evästeet internet-selaimestanne. Pahoittelemme häiriötä.
If you can see this message, you probably have problems with the appearance of this internet-page (CSS-problems). For correction, please clean/delete your temporary internet-files and cookies from the browsers memory. Thank You.




