
IT-POOLI GROUP siirtyy toiminnassaan seuraavaan kehitysvaiheeseen, jota kuvaa nopea, joustava ja hyvin käytännönläheinen toimintatapa. Tavoitteenamme on rakentaa IT-Poolin yrityksistä osaamiseltaan Suomen asiantuntevimpia, joustavimpia ja kilpailukykyisempiä toimijoita, jotka eivät ole ainoastaan tuotteiltaan, vaan myös palveluiltaan maailmanluokan toimijoita.
IT-Poolin operatiivisesta toiminnnasta vastaavan kehitysjohtaja Kare Casalsin mukaan, uuden kehitysvaiheen tavoitteena on myös muodostaa Kainuusta Suomen houkuttelevin ja kilpailukykyisin elinkeinoympäristö kaikille ict-alan yrityksille.Â
- Missään päin Suomea ei ole ict-alan yrityksillä tarjoalla sellaisia mahdollisuuksia kehittää omaa toimintaansa, määrätietoisesti ja tuloksellisesti kuin nyt Kainuussa. Olemme käynnistämässä Suomen kunnianhimoisinta, laajinta ja taatusti yrityslähtöisintä liiketoiminnan kehityshanketta. Tämä pitää sisällään hyvin monipuolista yritys- ja asiakaslähtöistä koulutusta, opastusta ja mentorointia, sekä käytännönläheisiä kehitysprojekteja, että yhdessä tekemisen iloa!
- Emme unohda teknologiaa ja innovaatioiden kultivointia, mutta panostamme jatkossa entistä enemmän ict-alan yritystemme osaamisen ja toiminnan kehittämiseen, markkinointiin, ja loppuasiakkaittemme hyvinvointiin, toteaa Casals.
Toivotamme kaikki tervetulleeksi mukaan IT-Poolin konsortioon ja Kainuuseen!
Â
Lisätietoja tarjoavat:
 ![]()
Kare Casals, kehitysjohtajaÂ
Kainuun Etu Oy ja IT-Pooli Group
puhelin: 050 - 560 8760
s-posti: etunimi.sukunimi (at) itpooli.comÂ
s-posti: etunimi.sukunimi (at) kainuunetu.fiÂ
(PK-seutu ja Kajaani)Â
![]()
Mikko Kettunen, toimialapäällikkö (ICT-, elektroniikka- ja metalliala)
Kainuun Etu Oy
Puhelin: Â (08) 617 8124 tai 044 - 551 4563
s-posti: etunimi.sukunimi (at) kainuunetu.fiÂ
(Kajaani)Â
Â
Jos näette tämän viestin, niin Teillä on todennäköisesti myös ongelmia tämän sivun ulkoasun kanssa (CSS-tyylitiedosto). Ongelman voi korjata tyhjentämällä/poistamalla väliaikaiset internet-tiedostot ja evästeet internet-selaimestanne. Pahoittelemme häiriötä.
If you can see this message, you probably have problems with the appearance of this internet-page (CSS-problems). For correction, please clean/delete your temporary internet-files and cookies from the browsers memory. Thank You.




